Blondit Japanissa, osa 3: Tokio

Jos aikaisemmat osat Japanin seikkailusta ovat menneet ohi, niin kannattaa ensin lukea osa 1: Nagoya ja osa 2: Fuji.

Tässä vierähti ihan luvattoman kauan, mutta tämä on nyt sitten Japanin reissun finaali! Piti äkkiä ottaa loppukiri, että sain tämän alta ennen Alaskaan lähtöä (ENÄÄ 6 PÄIVÄÄ! O_O), joten paikoin  jälki muuttuu aika hirveäksi.

(Hassu yhteisöllinen piirre japanilaisissa on se, että jos japanilaisia tai Japania kehuu, niin ne kiittelee ja päinvastoin jos erehtyy sanomaan jotain negatiivista, niin japanilaiset pyytelevät anteeksi. Eipä tulisi itselleni mieleen pyytää anteeksi keltään esimerkiksi Suomen poliitikkojen tempauksia.)

Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei kellään käynyt mielessäkään kirjoittaa sen tv-ohjelman nimeä ylös eikä sitä tietenkään illalla enää muistettu. Huhtikuussa se oli kuulemma telkkarista tulossa (tässä merkinnässä elettiin siis helmikuuta), mutta jäipä näkemättä. Toisaalta ehkä ihan hyvä niin.

Länsimaissa Hachikon tarinaa on tehnyt tunnetuksi muun muassa Richard Geren tähdittämä Hachiko-leffa vuodelta 2009 (se tosin sijoittuu Yhdysvaltoihin). Voin myöntää pillittäneeni kyseisessä rainassa, vaikka tiesin ihan hyvin etukäteen, miten ikävästi siinä käy.

Hachikon patsas on suosittu tapaamispaikka. Jälkikäteen naurattaa tuo suomalaisen näköinen jätkä tuolla kuikuilemassa.

Akihabara yöllä.

Nämä Katan ottamat ennen ja jälkeen kuvat osoittavat, kuinka nopeasti korealaishotellinkin yksinkertainen huone räjähti, kun sinne majoittautui viisi ihmistä:

"JEE W-LAN!". Sosiaalisesti ensimmäisenä hotellille tullessa piti päästä nettiin.

... ja sama huone seuraavana iltana. Patjat tosiaan levitettiin tatamin päälle ja kalustukseen kuuluu yleensä pöytä, jonka jalat saa taitettua kokoon.

 

 

Saasteet huomasi selvästi varsinkin ylhäältä. Näissä Ikebukuron Sunshine 60 -näköalapaikalta ottamissani kuvissa oleva sumu ei ole sumua, vaan saasteita:

Mutta hienot näkymät 60. kerroksesta oli noin muuten.

Vaporeonin kanssa katsottiin auringonlaskua savusumun taakse.

 

Alhaiset hinnat tosin koskivat vain "tavallisia" vaatteita: kaikki erikoisvaatteet, kuten lolita ja goottikuteet olivat kyllä tutun tyyriitä. En tosin ole kauhean perillä miten tähtitieteellisiä niiden hinnat Suomessa ovat, mutta ei niitä Tokiossakaan halvoiksi voinut kutsua.

Cosplay-liikkeen parveke Harajukun ostoskadulla.

KUIN USKOMATTOMAN KUUMOTTAVA MALLINUKKE.

Jouduin kyseenalaistamaan käsitystäni Harajukun tyylikkyydestä, kun siellä myytiin Comic Sans-laukkuja...

 

Mainittakoon, että Japanissa on se hyvä puoli, että kaikki julkiset vessat ovat ilmaisia ja ne ovat uskomattoman siistejä. Suomessa kun valitettavasti ne maksullisetkin tuppaa olemaan oksettavassa kunnossa.

Jos tahdotte Ghibli-museoon, niin varatkaa oikeasti ajoissa ne liput. Ehkä vielä joskus.

Toiseksi viimeisenä Japani-päivänä suunnattiin takaisin tutumpaan Nagoyaan, sillä meidän lento lähti sieltä.

Olin kyllä lukenut etukäteen, että koululaiset ja vanhukset tykkäävät tulla harjoittelemaan englannin kielen taitoaan länsimaalaisia bongatessaan, mutta onnistui se silti aina yllättämään

 

Kiva, että ovat Finnairilla tarkkoja, mutta oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lentokoneessa on papereita kysytty. Alan epäillä, että ne tahtoivat vain pimittää meiltä kaiken ilmaisen alkoholin.

En luonnollisesti ehtinyt merkinnän pituudesta huolimatta piirtää kaikkea haluamaani, joten tässä vielä muutama valokuva:

Hymyilytti kyllä, kun tämän niminen kauppa tuli vastaan Ikebukuron kaupunginosassa Sunshine City-ostoskeskuksessa (sen ylimmässä kerroksessa on myös aikaisemmin mainittu näköalapaikka). S2M-ketjulla on Japanissa Ehkä söpön lisäksi myös Keittiö-niminen liike.

Maskerade Rosen! Harmi, että rahat alkoivat jo vedellä viimeisiään, niin jäi Sailor Moon-pehmot ostamatta. Sailor Moon-krääsää löytyi kyllä yleisesti ottaen ihan liikaakin, sillä sarja juhli vuonna 2014 25-vuotissynttäreitä.

Katukuvaa Shibuyan aseman lähistöltä.

Shibuya yöllä. Kuvaajana Pauliina.

Desu-auto! Akihabarasta tuntui löytyvän kaikkea.

Jostain syystä mulle tuli yllätyksenä, että länsimaalaiset hittileffatkin saapuvat Tokion teattereihin myöhässä. Hobitti 2 ei ollut meidän visiitin aikana tullut vielä edes ensi-iltaan, vaikka Suomessa sen pääsi katsomaan jo joulukuussa.

Kata oli huono lapsenvahti, joka teki Espeonistani venäläisen turkisladyn ja antoi sille vielä oluenikin! (Ne ovat tekoturkissomisteita).

Reissu oli hieno, joten se ansaitsi tulla kerrotuksi vaikkapa näin melkein vuotta myöhemmin. Huomasin, että näitä merkintöjä oli paikoin raskasta piirtää siksi, että yleensä sarjiksissani esiintyy 1-2 henkilöä, mutta nyt piti piirtää kauheasti monen ihmisen ryhmäkuvia. Vaikka niitä olisi kuinka yrittänyt pitää yksinkertaisina, niin oli se hidasta. Tai sitten se vain johtuu epäergonomisista piirtämisasennoistani:

Kiitos tästä Kata.