(Klikkaamalla suurenee.) |
***
Kaikki oli ylisöpöä, yliäänekästä ja ylimakeaa! Tässä esimerkiksi kyltti metroasemalta, joka varoittaa juoksemasta portaissa:
Miksei Suomessakin voi olla söpöjä valistuskylttejä?
***
Vastapainoksi Hanhan ja Pauliina yöpyivät tietysti loppuviikosta hotellissa ja me punkattiin Ingalla. Japanissa hotellihuoneen saa jopa alle 20 eurolla yölle, jos kalenteri natsaa ja laadulla ei ole väliä (meille ei ollut, kunhan oli katto pään päällä). On ne halvatkin huoneet silti länsimaalaisella mittapuulla siistejä.
Luna vahtii eväitä. Tassussaan sillä on Katan ostama onnenkakka-koru. Kultaisen paskan huhutaan tuovan omistajalleen rikkauksia.
Seuraava on yksi harvoja pätkiä, jotka piirsin paikan päällä Japanissa:
***
***
***
Ihmettelen, jos kukaan ei ole kaatunut ja halkaissut kalloaan tuolla muoviradalla (kypäriä ei käytetty). Ite pelkäsin eniten nilkan nyrjähtämistä, koska luistelu oli juurikin niin sujuvaa, kuin muovisella levyllä liihottelun voisi kuvitella olevan. Mutta olipahan kokemus. Inga ja Hanhan kesyttivät lopulta muovijään, mutta tämä Pauliinan ottama kuva kiteyttää minun ja Katan luistelut:
***
Kaltaiseni pakanakin kävisi mielellään jumalanpalveluksissa, jos niitä voitaisiin pitää metikössä, siellä olisi kanoja ja rukoillessa tehtäisiin hassuja liikkeitä ja taputuksia.
Rukouksia. |
Salakuvasin pappia ja papitarharjoittelijoita pyhätön kojussa. Tässä vaiheessa kiljuin Ingalle: "tulee vain mieleen Sailor Mars!" |
***
Ei näistä kuvista tunnista itteään. Pettymys oli suuri, kun tämän jälkeen katsoi peiliin ja totesi, ettei mulla ookaan pingispallosilmiä, olemattomia kasvonpiirteitä ja hehkuvaa marmori-ihoa. Ja näkymättömiä kulmakarvoja.
Lopuksi vielä valokuvapläjäys asioista, joita en Nagoyasta ehtinyt piirtää.
Pelihalli:
Aina kun näen Time Crisiksen jossain, sitä pitää päästä pelaamaan.
Tämän kuvan otti Hanhan. |
Japanissa oli myös ihan hulluna Muumi-krääsää. Suurin osa ei tiennyt, että Suomi on Muumien (tai Angry Birdsin) koti, mutta lähikaupasta sai jopa Muumi-keittoa.
Kuvan otti Hanhan. |
En kehdannut paljoa kuvailla kaupoissa, mutta kaikkea löytyi kirjatuesta figuureihin ja pehmoleluihin.
Käytiin myös Nagoyan linnassa, joka on alkujaan rakennettu 1612. Toisessa maailmansodassa jenkit tosin pistivät sen paskaksi, joten se on rakennettu aika paljolti uudelleen.
Piirroshahmoja oli kaikkialla. Olisi tehnyt mieli ostaa meikkejä ihan vain siksi, että niissä oli niin nätit paketit.
Valtavat manga- ja kirjakaupat olivat parhautta.
Kuvaajana jälleen Hanhan. |
Japanin kielen taidottomana en juurikaan nähnyt järkeväksi sijoittaa mangaan, mutta muutamia ostoksia piti tehdä. Nanan ykkösosan sai alle eurolla ja Mononoke Himen leffakirjan, jossa elokuva on esitetty kuvina, sai muutamalla eurolla (molemmat käytettyjä). Ginga Densetsu Weedin Orion -mangat sen sijaan olivat uusia ja kalliita, joten niitä raaskin hamstrata vain yhden.
Loppukevennys:
perseilevä Hämähäkkimies nagoyalaisessa krääsäkaupassa.
"My spider ass is tingling". |
TO BE CONTINUED.
Seuraavassa episodissa: Fuji!
Aaaaak ihanaaa! <33 Repesin ekan kerran poliisi-chibin kohdalla :__D Voi jumpe! Olen vähän kade (vähän enemmänkin kyl!). Oon tapittanut silmät ristissä niin paljon animea koko kesänloman, et Japani tuntuu tosi vinkeeltä vierailupaikalta. Yksin en kyl haluis lähtee, se tuntuu niin mielettömän kulttuurishokilta, et en sais varmaan ees jalkojani liikkeellee (tai pyörisin pää sauhuten ympyrää).
VastaaPoistaAaaaa, nukuin tänä aamuna pommiin ja on eka koulupäivä, mutmut no jaa, ehin vielä ajoissa polkee koululle. Tää oli mun aamun paras juttu! Siis ei pommiin nukkuminen vaan siun sarjis.
Purrr, odotan jatkoa <3 Huippua!
Aaaw, ihana kuulla, että ilahdutti, merkintä on silloin tehnyt tehtävänsä :3 Haha, japanilaisella poliisilla ei selvästikään ole tarvetta pönkittää auktoriteettiaan kovistelemalla, suloset mangakuvat toimii paremmin :--D Lähijunissakin oli esimerkiksi piirrosjääkarhujen ja pingviinien kuvia ovissa, jotka varotti jättämästä käpälää oven väliin. Japani oli sinänsä turvallinen paikka, joten siinä mielessä siellä voisi matkustaa yksin, mutta itekään en tykkää matkustaa yksikseen. Joillekin se sopii, mutta ite kaipaan toista ihmistä jakamaan ihmetykset. Meillä oli myös tosi mahtavaa tietysti se, että Inga oli siellä vaihdossa ja osaa japania, joten se osasi opastaa ja kommunikoida paikallisten kanssa - suurin osa ei osannut yhtään englantia.
PoistaIHANAT TAIKATYTTÖBLONDIT <3
VastaaPoistaLuin tämän ihan onnessani varmaan kolme kertaa läpi mutta nyt en osaa kommentoida mitään. Paitsi että menikö mulla nuo muumimukit ihan ohi, miksi en muista niitä JA MIKSI EN OSTANUT koska onpa sievän värisiä! D: Muumisopan muistan kyllä.
Olen fabulous ja professional puikoilla syöjä selvästi. *aseta sparkle-efekti tähän*
Olet reipasreipasreipasparas! <3
Voi eei, miten ne on menneet sulla ohi! D: Mie näin noita samaisia mukeja parissakin kaupassa, mutta tuumin, että niitä olisi vaikea kuljettaa särkemättä Suomeen. Olisimpa älynnyt mainostaa niitä enemmän. Tuo kyseinen mukikuva on muistaakseni siitä kaupasta, josta ostin Lunan. Oot maailman fabulousein puikoilla syöjä <3
PoistaAughh, kateus vyöryy ylitseni :C olisipa itselläkin varaa ja aikaa matkustella :0 näyttää niin mukavalta ja ystävälliseltä paikalta. Tuo linna oli kyllä hieno, itselleni tulisi paikanpäällä sellaiset olot että oikeasti, olenko täällä :D Mutta hienoa että teillä oli hauskaa :3 pidän näistä pitkistä merkinnöistäsi, niitä on mukava lueskella! Uutta merkintää (ihan mistä tahansa) odotellessa!
VastaaPoistaKiva kuulla jos pidät, jatkoa seuraa kyllä :> Itelläkin meni kyllä useampi päivä monttu auki ihmetellessä ja itteä nipistellessä, että näen varmaan vain unta. Raha ja aika on kyllä siitä paskamaisia, että ne harvoin kohtaa. Mulla nyt opiskeluista sai aika helposti puhuttua lomaa (plus korvasin tehtäviä esim. kirjottamalla matkasta reportaasin), mutta rahaa kyllä paloi. Olin onneksi tiennyt jo pari vuotta, että Inga pyrkii Japaniin vaihtoon ja tiesin tahtovani mennä sitä katsomaan, joten oli tullut säästettyä kesätyörahoista. Viimiset kuukauet ennen lähtöä tuli myös elettyä aika kitsaasti :') Ja onni kyllä potkaisi, kun saatiin Stockmannin Hulluilta päiviltä lennot tosi edullisesti (menopaluu Oulu-Helsinki-Nagoya reilu 500 euroa ja Inga asuu nimenomaan Nagoyassa, niin ei tarvinnut Tokion kautta matkustaa). Oisin kyllä ottanut vaikka opintolainaa Japanin vuoksi, mutta onneksi ei sentään tarvinnut.
PoistaJeeeeeeee paras päivitys!! Fujia ja pappa-samaa odotellessa 8D
VastaaPoistaNyt vaan hymyilyttää ihihihhiihi! Tuo ns. perseilevä hämähäkkimies oli mainio lopetus mainiolle jutulle. (plus tuo mistä katakin sanoi, MITEN MISSASIN NUO MUUMIMUKIT??)
Pappa-samaa on vuorossa lähiaikoina 8D MITÄ, miten te ootte molemmat missanneet ne! Minusta alkaa tuntua, että oon joku Kuudes aisti -skidi, joka näkee näkymättömiä Muumimukeja yksikseen. Vain minä ja kamerani, muille ne ovat ilmaa! Olisi tosiaan pitänyt näemmä pitää niistä suurempaa meteliä, törmäsin niihin useammassa kaupassa ja silloinkin, kun liikuttiin porukalla. Voi möhkö.
PoistaEn saanu kännykällä kommentoitua, mutta tämä oli paras aika mihin voisit päivittää: pääsein aamupalaa natustaessa lukemaan, eli Fuji-päivityski siinä kolmen aikoihin yöllä kiitos! Karaokesta oon katkera ja haluan noin kauniita meikkejä mrr!
VastaaPoistaJa lol Annika salakuvaa reissunpäällä osa 666
PoistaJee, jotain hyötyä vinoutuneesta unirytmistä :'D Oon muutenkin huomannut, että tunnun päivittävän eniten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Olisit kyllä loistanut Disney-biisien saralla karaokessa, muutoinkin reissustamme puuttui Ainoa :(( Ah, kauniita meikkejä. Vaikka sisältö olisi kuraa, niin ompahan kauniit paketit <3
PoistaAaawww tätä oli ihana lukea ja sain sitten samalla vähän hyviä vinkkejä tulevaisuuden varalle. Kaverin kanssa meinataan yrittää päästä käymään Japanissa jossain vaiheessa, mut pitää säästää ihan kunnolla rahaa kun ollaan aateltu olla siellä vähintää 2 viikkoo ja mieluiten kuukaus =D Sitäpaitsi mie meen varmaan ihan hulluks kun pääsen paikkaan missä on minullekin sopivia vaatteita (puhumattakaan hottis-japsi miehistä =3) x'D
VastaaPoistaRepesin heti tolle Bakannikalle ='D
(Vastaan tähän kaverin koneelta, niin en jaksa kirjautua omilla tunnuksilla sisään). Kahdessa viikossakin saa kyllä palamaan aika järjettömästi rahaa Japanin kamaralla :'D Majoittuminen on halpaa ja hintataso on about samaa luokkaa kuin Suomessa, mutta yllätyksenä tuli, että liikkuminen on tosi kallista! Luotijunat maksavat maltaita, mutta myös paikallisliikenne (junat ja metrot) ovat tosi hintavia. Mullakin ostelu alkoi saada aika maanisia piirteitä, joten viimeiset päivät söin lähinnä kuppinuudeleita :'D Mutta toisaalta tuumin, että kun kerran Japaniin on tullut, niin se on väärä paikka alkaa säästellä. Jos tuntuu, että täytyy ostaa junaliput Tokioon, Espeon-pehmolelu tai kiva mekko, niin silloin ne vain täytyy ostaa ja säästää jossain muussa. Suomeen palattua tili humisi kyllä tyhjyyttään, mutta oli se sen arvoista. Ja hottis-japsimiehet~~~~
PoistaNii eikö tän pitäny olla päivitys 1/3 tai jotain? 8)))) ;))))
VastaaPoistaHohoo~~ :'D Joo, tarkoitus olisi, että seuraavassa osassa on vuorossa Fuji ja kolmannessa Tokio. Saanen toisen osan ilmoille lähiaikoina! Tosin saatan päivittää ensin Helsingin reissusta. KOSKA ITE PÄIVITÄT, HÄ?! >:D
Poista