lauantai 3. tammikuuta 2015

Blondit Japanissa, osa 3: Tokio

Jos aikaisemmat osat Japanin seikkailusta ovat menneet ohi, niin kannattaa ensin lukea osa 1: Nagoya ja osa 2: Fuji.

Tässä vierähti ihan luvattoman kauan, mutta tämä on nyt sitten Japanin reissun finaali! Piti äkkiä ottaa loppukiri, että sain tämän alta ennen Alaskaan lähtöä (ENÄÄ 6 PÄIVÄÄ! O_O), joten paikoin  jälki muuttuu aika hirveäksi.


(Hassu yhteisöllinen piirre japanilaisissa on se, että jos japanilaisia tai Japania kehuu, niin ne kiittelee ja päinvastoin jos erehtyy sanomaan jotain negatiivista, niin japanilaiset pyytelevät anteeksi. Eipä tulisi itselleni mieleen pyytää anteeksi keltään esimerkiksi Suomen poliitikkojen tempauksia.)

Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei kellään käynyt mielessäkään kirjoittaa sen tv-ohjelman nimeä ylös eikä sitä tietenkään illalla enää muistettu. Huhtikuussa se oli kuulemma telkkarista tulossa (tässä merkinnässä elettiin siis helmikuuta), mutta jäipä näkemättä. Toisaalta ehkä ihan hyvä niin.



Länsimaissa Hachikon tarinaa on tehnyt tunnetuksi muun muassa Richard Geren tähdittämä Hachiko-leffa vuodelta 2009 (se tosin sijoittuu Yhdysvaltoihin). Voin myöntää pillittäneeni kyseisessä rainassa, vaikka tiesin ihan hyvin etukäteen, miten ikävästi siinä käy.

Hachikon patsas on suosittu tapaamispaikka. Jälkikäteen naurattaa tuo suomalaisen näköinen jätkä tuolla kuikuilemassa.



Akihabara yöllä.
Nämä Katan ottamat ennen ja jälkeen kuvat osoittavat, kuinka nopeasti korealaishotellinkin yksinkertainen huone räjähti, kun sinne majoittautui viisi ihmistä:

"JEE W-LAN!". Sosiaalisesti ensimmäisenä hotellille tullessa piti päästä nettiin.

... ja sama huone seuraavana iltana. Patjat tosiaan levitettiin tatamin päälle ja kalustukseen kuuluu yleensä pöytä, jonka jalat saa taitettua kokoon.



Saasteet huomasi selvästi varsinkin ylhäältä. Näissä Ikebukuron Sunshine 60 -näköalapaikalta ottamissani kuvissa oleva sumu ei ole sumua, vaan saasteita:

Mutta hienot näkymät 60. kerroksesta oli noin muuten.

Vaporeonin kanssa katsottiin auringonlaskua savusumun taakse.



Alhaiset hinnat tosin koskivat vain "tavallisia" vaatteita: kaikki erikoisvaatteet, kuten lolita ja goottikuteet olivat kyllä tutun tyyriitä. En tosin ole kauhean perillä miten tähtitieteellisiä niiden hinnat Suomessa ovat, mutta ei niitä Tokiossakaan halvoiksi voinut kutsua.



Cosplay-liikkeen parveke Harajukun ostoskadulla.
KUIN USKOMATTOMAN KUUMOTTAVA MALLINUKKE.
Jouduin kyseenalaistamaan käsitystäni Harajukun tyylikkyydestä, kun siellä myytiin Comic Sans-laukkuja...


Mainittakoon, että Japanissa on se hyvä puoli, että kaikki julkiset vessat ovat ilmaisia ja ne ovat uskomattoman siistejä. Suomessa kun valitettavasti ne maksullisetkin tuppaa olemaan oksettavassa kunnossa.





Jos tahdotte Ghibli-museoon, niin varatkaa oikeasti ajoissa ne liput. Ehkä vielä joskus.

Toiseksi viimeisenä Japani-päivänä suunnattiin takaisin tutumpaan Nagoyaan, sillä meidän lento lähti sieltä.



Olin kyllä lukenut etukäteen, että koululaiset ja vanhukset tykkäävät tulla harjoittelemaan englannin kielen taitoaan länsimaalaisia bongatessaan, mutta onnistui se silti aina yllättämään


Kiva, että ovat Finnairilla tarkkoja, mutta oli kyllä ensimmäinen kerta, kun lentokoneessa on papereita kysytty. Alan epäillä, että ne tahtoivat vain pimittää meiltä kaiken ilmaisen alkoholin.

En luonnollisesti ehtinyt merkinnän pituudesta huolimatta piirtää kaikkea haluamaani, joten tässä vielä muutama valokuva:

Hymyilytti kyllä, kun tämän niminen kauppa tuli vastaan Ikebukuron kaupunginosassa Sunshine City-ostoskeskuksessa (sen ylimmässä kerroksessa on myös aikaisemmin mainittu näköalapaikka). S2M-ketjulla on Japanissa Ehkä söpön lisäksi myös Keittiö-niminen liike.
Maskerade Rosen! Harmi, että rahat alkoivat jo vedellä viimeisiään, niin jäi Sailor Moon-pehmot ostamatta. Sailor Moon-krääsää löytyi kyllä yleisesti ottaen ihan liikaakin, sillä sarja juhli vuonna 2014 25-vuotissynttäreitä.
Katukuvaa Shibuyan aseman lähistöltä.
Shibuya yöllä. Kuvaajana Pauliina.
Desu-auto! Akihabarasta tuntui löytyvän kaikkea.

Jostain syystä mulle tuli yllätyksenä, että länsimaalaiset hittileffatkin saapuvat Tokion teattereihin myöhässä. Hobitti 2 ei ollut meidän visiitin aikana tullut vielä edes ensi-iltaan, vaikka Suomessa sen pääsi katsomaan jo joulukuussa.
Kata oli huono lapsenvahti, joka teki Espeonistani venäläisen turkisladyn ja antoi sille vielä oluenikin! (Ne ovat tekoturkissomisteita).
Reissu oli hieno, joten se ansaitsi tulla kerrotuksi vaikkapa näin melkein vuotta myöhemmin. Huomasin, että näitä merkintöjä oli paikoin raskasta piirtää siksi, että yleensä sarjiksissani esiintyy 1-2 henkilöä, mutta nyt piti piirtää kauheasti monen ihmisen ryhmäkuvia. Vaikka niitä olisi kuinka yrittänyt pitää yksinkertaisina, niin oli se hidasta. Tai sitten se vain johtuu epäergonomisista piirtämisasennoistani:

Kiitos tästä Kata.

13 kommenttia:

  1. Voih! Näitä matkakertomuksia on aina niin mukava lueskella, eikä edes harmita että ne julkaistaan vähän pidemmällä aikavälillä. :) Merkinnät ovat niin pitkiä ja yksityiskohtaisia, että piirtämisessä kuluu varmasti tovi jos toinenkin! Seuraavaksi jään odottamaan kertomuksia (ja kuvia) Alaskasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :3 Välillä olin aika varma, etten ikinä saa näitä Japanin juttuja piirrettyä loppuun, mutta onnistuipa lopulta :') Alaskassa yritän olla ahkerampi!

      Poista
  2. Argh, miksi tuo poistettu kommentti jäi tuolla tavalla näkyviin. :( Kommentoin vahingossa mun vanhalla tunnuksella ja ajattelin että se kommentti katoaisi kätevästi poistaessa mutta ei.
    Mutta tosiaan, AIN'T NO WIFEY bongattu. Katsoin ihan vasta meidän reissukuvia haikeana, haluan reissaamaan!

    NIIN ja pidä hauskaa Alaskassa <3 Muista rapsutella (mukavia) hirviä, ne tuntuu hauskoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellisesti jäi kyllä kummittelemaan, mutta poistin sen :D AIN'T NO WIFEY oli pakko änkeä mukaan! Kiiitoos, pyrkimys on suuri <3 Anchoragessa hirvet tykkää kuulemma ilmestyä varsin usein keskustankin kaduille tallailemaan, joten hirven rapsuttelutilaisuuksia toivottavasti ilmenee : D

      Poista
  3. Aaa miten rakastankin näitä sun matkapäivityksiä (niin raastavaia kun niitä sun onkin tehdä :'D).
    Olen täysin siemauksin nauttinut näistä ja siis voi ääh tuo Hachiko-patsas! ;_; Jos en kammoaisi ja panikoisi lentokoneita ja reissaamista yleneensäkään, niin Japani olisi yksi niistä maista joihin palavasti tahtoisin päästä. Nähdä juuri Hachiko-patsaan ja sen ohella jenkeissä haluaisin nähdä Central Parkissa Balto-patsaan! Ja haluaisin reissata Keski-Eurooppaan, varsinkin eteläiseen Saksaan ihastelemaan linnoja (varsinkin Neuschwansteinin linnan) ja ja ja... mutta olen köyhä, paniikkihäiriöinen ja jo lähimpään kauppaankin reissaaminen on melkoinen taisto välillä :'D

    Odotan innolla reissupäivityksiä Alaskasta! ;3; Sinnekin olisi kiva päästä! (onneksi on edes GoogleMapsin Streetview, tuo köyhän ihmisen reissuväline).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, kiitos! ;_; Mullakin Central Parkin Balto-patsas on nähtävien patsaiden listassa mukana, toivottavasti vielä jonain päivänä pääsisin sitä pällistelemään. Tosi kurjaa, paniikkihäiriö ja lentopelko kyllä varmasti tekee matkustamisesta vaikeaa, varsinkin jos mielii johonkin kauemmaksi :c Voin kyllä myöntää, että itelläkin on lapsesta lähtien tullut aina juuri ennen lähtöä sellainen reissuahdistus, jolloin tulee sellainen olo, ettei haluaisikaan lähteä lainkaan, mutta oon oppinu tunnistamaan, että mulla se on vain ohimenevä tunne, joten voin ignorata sen enkä ole ikinä katunut yhtään matkaa. Hassua vain, että se tunne ilmaantuu silti joka kerta. Se menee heti ohi, kun pääsee lopulta lentokoneeseen tai junaan tms kulkuvälineeseen, mutta aina ennen sitä lähteminen tuntuu hetken ikävältä. Köyhyyskin on vitsauksista viheliäisin, mutta luojalle kiitos internetistä, hostelleista ja halpalennoista! Terveisin kituutan aina ennen ja jälkeen reissun, mutta ainakin toistaiseksi se on osoittautunut sen arvoiseksi. Ja GoogleMapsin Streetview on kyllä parhautta :D

      Poista
  4. Nää on ollu tosi mielenkiintosta ja ihanaa luettavaa & kateltavaa! :3 Iteki haluaisin kovasti päästä käymää monissa monissa eri paikoissa eri puolilla maailmaa, mut kaikkein eniten haaveilen Japanista. Se vaa, ettei oo ehkä tarpeeks rohkeutta lähtä oikee mihikää nii voi olla, et haaveeksi jääki nuo...
    Alaska on yks niistä paikoista, joka on ajatuksissa. Toivottavasti sulla on siellä hurjan hauskaa! :) Jään myös innolla oottamaa Alaskajuttuja~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, kiitos! :3 Japani oli itelläkin varmaan yli 10 vuotta haavekohteena, joten tuntui todella uskomattomalta lopulta käydä siellä. Nytkin haaveilen kyllä uudesta Japanin matkasta, sillä haluaisin hirveästi käydä Kiotossa, jonne ei tuolla matkalla ehditty (piti vähän niinkuin valita Tokion ja Kioton väliltä koska aika ei oikein riittänyt molempiin, plus luotijunat on myös tosi hintavia). Ja tietysti kiivetä vielä Fujille. Sinun pitää yrittää löytää oikeanlaista matkaseuraa, niin lähteminen tuntuisi mukavammalta :> Itteäkin tosiaan aina jännittää lähtö, mutta en ole toistaiseksi katunut. Toisaalta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät tykkää tai tahdo matkustella tai vaikka tahtoisikin, niin siihen ei vain välttämättä ole mahdollisuutta.

      Kiitos, nyt on eka Alaska-viikko takana ja ainakin tähän mennessä oon nauttinut! Ehkä ehtisin joskus piirrelläkin.

      Poista
  5. Äää! Ite kävin viime kesänä kolme viikkoa japanissa ja nyt pitäis alkaa piirtämään merkintöjä.
    Mut pelkään että tulee liian kova matkakuume ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakuume tulee kyllä aina! Riippumatta siitä, piirtääkö merkintää, katsooko valokuvia tai selittääkö vain reissusta jollekin tutulle ;__; Mutta ootan sun merkintöjä! Ois tosi kiva päässä lukemaan sun kokemuksia Japanista~~

      Poista
  6. *yrittää kirjoittaa tietoja ylös*
    varaa...liput...ennakkoon... muuten jää Totoro näkemättä... katso korealaiskortteli...harajuku... Älä hävitä muistiinpanoja ennen ensi vuotta kiitos...

    Olen itse käynyt vain Sapporossa sekä .... öh... täydellinen oikosulku... Chitosessa! 10pvä reissu, mutta sitäkin mukavampi (: Tuntui vaan olevan koko ajan kiire jonnekin, kun vaihtarikaveri minua siellä pyöritti. Moni asia jäi näkemättä ja kokematt. Pitää lähteä uudestaan (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, huomasin tämän kommentin vasta nyt! Ne on tärkeitä asioita muistaa - erityisesti Totoro! Harmittaa vieläkin. Toivon totisesti, että tästä merkinnästä olisi edes jotain apua Japaniin suuntaaville. Tai ainakin, ettei kukaan tee samoja virheitä :') Ooh, Sapporo kuulostaa tosi siistiltä. Itselläkin jäi monta paikkaa Japanissa näkemättä, joihin ehdottomasti haluan ja aion vielä joskus päästä. Erityisen paljon hingun Kioton perään ja vielä joskus kiipeän Fujille!

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista