Enää 10 päivää Alaskaan lähtöön, jännittää! Valitan merkinnän valokuvapitoisuutta.
Isä oli mahtava ja haki muuttokuormani Tornioon säilytykseen. Harkitsin ensin varastoa Oulusta, mutta kun halvinkin varasto maksoi 90 euroa kuussa ja sillä oli kokoa naurettavat 2 neliötä, niin oli helpotus saada kamat vanhempien katon alle. Ei minun krääsävaltakunta olisi edes kahteen neliöön mahtunut, joten ei tuolla 90 eurolla per kuukausi olisi edes selvitty...
Casperista ja Tuukkien kissasta Rosvosta on vihdoinkin tullut kavereita, vaikka aikaisemmin ne olivat koko ajan toistensa kimpussa.
|
Casper ja Kotirosvo niiden lempipaikalla patterin vieressä. |
|
Nojatuoleista kissat kävivät aikaisemmin valtaistuinpeliä, mutta lopulta ne suostuivat nukkumaan vierekkäin. |
Koska mulla on ärsyttävä tarve dokumentoida kaikkea, niin kuvasin myös asuntoni juuri ennen kuin aloin pakata ensimmäisiä tavaroita. Tässä siis jäähyväiskatsaus edesmenneeseen vuokrayksiööni (yhyy):
Kuvat voi klikata suuremmiksi.
Eteinen:
|
Näkymä ulko-ovelta ja itse ulko-ovi (jossa True Blood-juliste). Yksityiskohtana Madventures-juliste, jonka nappasin koululta viime vuonna, kun Riku ja Tunna kävivät siellä esiintymässä. |
|
|
|
Eteisen seinää koristivat kavereilta saadut kortit, piirustukset ja valokuvat. Tähän kuvaan unohtui vahingossa mustat reunat, hups. En jaksa muokata. |
Kylpyhuone:
Tämän unohdin kuvata, joten käytän vanhaa kuvaa, jonka julkaisin entisessä blogissa:
|
Kylppärin kyltit ostin Andalusian reissulta 2012. Tulen kaipaamaan kylpyammetta ;_; |
Olohuone/makuuhuone:
|
Huomatkaa Lady Rainicorn-kaulahuivi kirjahyllyssä! Sain sen ihan totaalisena yllätyslahjana Tuukalta, kun olin haikaillut sen perään EMP:n kuvastosta. Mitä nyt Adventure Timea katsomattamat luulee aina, että se on joku homokannanotto :--D |
|
Luokkalaiseni Valtteri askarteli mulle tuon ylihienon Tardiksen synttärilahjaksi viime vuonna. Harmi, että en hoksannut kuvaushetkellä kuvata sitä niin, että etuovi näkyisi. Hyllyssä roikkuvat avaruusalukset hohtavat pimeässä. |
|
Endurance-laatikon sain Tomb Raiderin (2013) Collector's Editionin mukana, enkä millään tahtonut keksiä, mitä hemmettiä tekisin tuollaisella tilaa vievällä peltipurkilla, kun ei sitä poiskaan raaskinut heittää. Se toimii nyt ensiapulaatikkona, joskin nähtäväksi jää saako sen aukaistua vain, jos herättää ensin Snorlaxin Pokeflutella. |
|
Red Dead Redemption-julisteen takana piilottelee vaaleanpunainen vaatekaappini. Tykkään laittaa seinille kaikkea pientä. Inga osti mulle Irvikissa-tarran Japanista, mutta en raaskinut liimata sitä seinään, joten se on kiinnitetty sinitarralla. Vaporeon-hologrammin sain opiskelukaverilta, sillä se on lempipokemonini. |
|
Maanisdepressiivinen Marsupilami vahtii untani. |
|
Lähikuvaa julisteista ja korteista. |
|
Isä suunnitteli ja teki mulle tuon kirjahyllyn lahjaksi juuri tätä asuntoa varten, joten se sopi tuohon kohtaan täydellisesti. Inga lähetti tuon steampunk-kuvan Japanista (se on ilmeisesti jonkin tapahtuman mainos?), mutta se ei sopinut ihan täysin kehyksiin, joten laitoin taustalle sanomalehtileikkeitä, jotka värjäsin kahvilla vanhemman näköisiksi. |
|
Kirjahylly on hyvä paikka vanhoille Pokemon-figuille. Espeon-pehmon, Vaporeon-figun, Umbreon-figun, Sailor Moon locketin, Kissabussi-pehmon ja Sailor Moon-avaimenperät ostin kaikki Japanista. Sopii sitä miettiä, miksi sitä rahaa kului... Eeveelution-origamipapereita sain Hanhanilta ja Pauliinalta, jotka löysivät niitä jostain kaupasta Nagoyasta :3 |
|
|
|
Keittiö:
|
Kellohylly on myöskin isäni tekosia. Keittiön lamppu, pöytä, penkit ja jakkara ovat vuokraisäntäni ja ne olivat täällä valmiina. Mukavaa, kun ei tarvinut ostaa omia. Tuntuu, etten kyllä juuri koskaan syönyt tuon pöydän ääressä, vaan lähinnä käytin sitä työpöytänä ja söin olkkarissa. |
|
On ihan sallittua pitää tuhkakuppia seinällä, jos se sattuu olemaan hieno Loma Roomassa -tuhkis. Carl Barksin Roope-taulun kuva on peräisin jostain vanhasta kalenterista. |
|
Audrey Hepburn-kello otti vesidamagea autotallisäilytyksessä, mutta se ei onneksi tärveltynyt täysin. (Naaras)riikinkukon sulka löytyi viime kesän Korkeasaaren reissulta laiturilta, kun odoteltiin lauttaa. |
|
Kortteja ja muuta tillbehööriä keittiön kaapeissa. Lumileopardit<3 |
|
Tarpeetonta krääsää osa kuusitsiljoonaa: söpöjä pieniä teepannuja, jotka ovat oikeasti pöytäliinanpidikkeitä, mutta koska en omista pöytäliinaa, niin ne killuvat verhoissa. |
|
Kun muutin ensimmäistä kertaa kotoa, mulla ei ollut yhtään magneettia, joten korjasin asiaa ostamalla niitä pikkuhiljaa reissuilta. Nykyisellään niitä on niin paljon, etten voi enää ostaa niitä, vaikka haluaisin. Maailman suuria ongelmia. |
Tässä myös pari kehnolaatuista kuvaa siitä, miltä kämppä näytti, kun melkein kaikki kamat oli viety pois:
|
Eteinen. |
|
Olkkari/makkari. |
|
Keittiö ja pakkaamattomat ruoat. |
|
Keräsin kokoon kaikki sinitarrat, joita julisteista, korteista ja muusta seinälle läntätystä jäi jäljelle ja siitä syntyi aika hirviömäinen sinitarramöhkäle. |
|
Onneksi julisteet ja kuvat ja kaiken tavaran saa siirrettya seuraavaan kamppaan :) Toi oli kylla kiva kamppa.
VastaaPoistaTotta kyllä, silti harmittaa :c Mutta onni onnettomuudessa, että päätin irtisanoa kämpän marraskuun enkä joulukuun lopusta: sain eilen tiedon isännöitsijätoimistolta, että minun rapussa on sattunut viime viikolla vesivahinko. Kerrosta ylempänä oli vesiputki posahtanut ja se on kastellut kaikki YKSIÖT kellarikerrokseen asti. Oletan siis, että tuo minunkin entinen asunto on ottanut damagea, niin parempi tietysti, etten ite siellä nyt majaillut. Huono tuuri kyllä, että se putki posahti nyt, kun keväällä oli putkiremppa tulossa.
PoistaOON NIIN ILONEN ETTÄ OOT OTTANUT NÄÄ KUVAT aaaa en kestä kuin kodikkaan ja kivan näköistä oii <3 ;__; Kuvat seinällä on niin jumaluutta. Mietin just tänään, et sit kun joudun ottaan omat kuvat seinältä pois, nii taitaa lähtee tän huoneen tapetit kyl kans vaihtoon KRÖHÖM.... Jotenki tää postaus myös niinku kannustaa ja inspaa ja motivoi mua hirveesti rakentamaan omaa kämppää. Tai siis ei mulla oo vielä mitään omaa luukkua, mutta sitten joskus kun ostaa tuollaisen tylsän karun valkoisen kuution, niin siitä saa rakennettuu oikeesti KODIN.
VastaaPoistaAaa, tosi kiva että ne ilostuttivat! <3 Tuolla ei onneksi ollut tapetteja kuin yhdellä seinällä, johon sitten ei tullut kiinnitettyä kuvia kuin korkeintaan nastoilla. Kiviseinästä sinitarrat lähti onneksi sovinnolla irti. On kyllä jännä kuin hirveästi omat tavarat vaikuttaa siihen, miten jonkin paikan mieltää kodiksi. Tuntui viimeisinä hetkinä tuossa kämpässä, etten ees tunnista sitä enää tyhjillään! Mutta tuun silti kaipaamaan tuota asuntoa niin paljon, koska se oli edullinen ja vaikka se oli yksiö, niin siinä oli oikeastaan kaksi huonetta, koska keittiö oli tuollainen iso huone eikä keittokomero. Ja tietysti kaipaan kylpyammetta arghh ;__;
PoistaHei, pystyisitkö mitenkään skannaamaan/jollain muulla keinolla pistämään tuon Rikun&Tunnan julisteen nettiin? Haluaisin tehä siitä itsellenikin julisteen, mut nopeasti googlettamalla ei ainakaan onnistunut löytämään samankaltaista mistään. Ois aika makeeta, jos jaksat tai se onnistuu ees jotenkin. :)
VastaaPoistaSe onnistuisi kyllä muuten, mutta kyseinen juliste on tällä hetkellä muun muuttokuormani seassa Torniossa ja pääsen tavaroihin käsiksi seuraavan kerran joskus touko-kesäkuussa vaihto-oppilasreissun jälkeen :c Mutta jos vielä ensi kesänä skannausta tarvitset, niin kaiketi tuo onnistuu. Kooltaan tuo on tosin A4:ää isompi ja skannerini on A4-kokoa, joten en tiedä miten hyvälaatuista siitä saa, kun skanneja pitää yhdistellä toisiinsa. Harmi ettei tuota julistetta tosiaan näytä netistä löytyvän, kun itsekin sitä yritin äsken googletella. Koululla noita julisteita tuntui tapahtuman aikaan olevan joka ikisessä pylväässä, mutta en tietenkään älynnyt napata useampaa kuin yhtä ennen kuin ne siivottiin pois.
PoistaAaach, noh ei voi mitään, mutta kiitos yrityksestä. :) Katsellaan kesällä sitten, jos muistan koko juttua enää sillo :D
PoistaKui iso toi sun kämppä oikein oli O.O Oon asunu ny ite vuoden oulun Kuivasrannalla ja tässä kämpässä on vaan olkkari, käytävä ja niin pieni makuuhuone ettei sinne meinaa mahtua edes sänky.. Ja asun tässä toisen ihmisen kanssa. Näyttää niin luksukselta toi sun kämppä vaikka en täysin tiedäkään minkä kokonen se sitten loppuusa oli. :D
PoistaOn aina mukavaa kun seuratut bloggaajat asustelee Oulussa, mutta säkin ehtiny jo muuttaa pois. Mutta hei, nautihan Alaskasta täysin rinnoin! :D
- sleepy