Angstipostia Alaskasta

Mietin hetken, kehtaanko näin angstista sössötystä edes tänne survoa, mutta olkoon tämä tapa kertoa, että hei, oon hengissä ja onnellinen. Näyttääpä aika reippaasti siltä, että tuun tekemään Alaska-merkinnät aikamoisella viiveellä, sillä en yksinkertaisesti oikein malta tai ehdi piirtää niin paljon kuin haluaisin. Opinnot ja ihmiset syö paljon enemmän aikaa kuin etukäteen odotin. Olin liikuttunut, kun huomasin, että täällä käy yhä uskollisia lukijoita kurkkimassa, vaikka oon ollut maailman saamattomin päivittelyn suhteen, kiitos siitä! ;_; Toivottavasti tekstistä saa selvää, sillä osa on tehty kehnolla mustekynällä ja hopussa:

 

 

Okei, olipa dramaattisesti ilmaistu, "enää koskaan". Sanotaanko nyt vain, että syksy oli kenkkua aikaa ja oli vaikeaa olla positiivinen.

 

Kolme kuukautta takana, enää yksi jäljellä. En oo vielä valmis! Tuntuu, että tavallaan oon ollut täällä tosi vähän aikaa, mutta toisaalta moni asia on ehtinyt muuttua. Ja selvennyksenä: en tarkoita, etten arvostaisi perhettäni ja kavereitani koto-Suomessa - yleisesti ottaen uusi ympäristö on vaan tehnyt mulle hyvää. Erosin muuten myös Tuukasta tammikuussa, en oikein osannut ilmaista asiaa sarjiksena.

Lisäksi pari fiilistelykuvaa:

Oon yhä niin rakastunut näihin vuoriin <3__<3 Kuva Anchoragesta, kaupungin ulkopuolelta.

Meiän takapihalla chillaili yhtenä aamuna aika swag hirvi. Se ihan selvästi posetti, kun menin kuvaamaan sitä. Ilmeisesti tämä on ylivuotinen yksilö, johon oon törmännyt yliopiston kampuksella jo kolmesti viime aikoina. Edellisenä päivänä se hiippaili meiän asuntolan edessä, kun tultiin illalla baarista kotia. Alan epäillä, että sillä on jokin kiero suunnitelma.

Anchorage vuorilta käsin. Keskusta korkeine rakennuksineen tuntuu aina niin suurelta, mutta kaukaa katsottuna se on niin pieni.

Tykkään susta, Alaska!

Löysinpäs vihdoinkin skannerin, joka ilokseni sijaitsee 50 metrin päässä asuntolastani (skannausjälki ei tosin ole niin kivannäköistä kuin omalla masiinallani Suomessa, yhyy). Nyt mulla ei siis taida olla enää tekosyitä olla päivittämättä. Pitäisi ostaa uusia tusseja - pahoittelut siis, että osa kuvista on tosi möhkön näköisiä, kun yritin saada viimeiset jämät irti tusseista.

 (Nyysin Googlelta kartan havainnollistamaan lentoani, koska olin liian laiska piirtämään itse karttaa - voi klikata isommaksi, mikäli kiinnostaa).

 

Se suihkukin jäi sitten haaveeksi - ensinnäkin siksi, että irstaskatseiset keski-ikäiset miesspurgut kämppäsivät suihkutilan edessä, toisekseen siksi, että kämppikseni olivat ahdistavia ja en uskaltanut jättää tavaroitani vahtimatta ja kolmanneksi: näin missä kunnossa suihkutila oli. En ole mikään hienohelma majapaikkojeni suhteen, mutta tämä oli ensimmäinen paikka, jossa minua oikeasti pelotti olla yötä. Olin ihan varma, että joku ryöstää multa munuaisen nukkuessani. Naisten makuuhuoneen ovea ei edes saanut lukkoon, vaikka käytävällä ravasi niitä keski-ikäisiä miespuolisia pummeja ja joku latinomies tuli keskellä yötä kuikuilemaan ovelle. Luin myöhemmin arvosteluja, joissa paikkaa nimitettiin talvisaikaan kodittomien turvamajaksi, mutta kesän sesonkiaikaan se ei välttämättä olisi yhtä paha. Joka tapauksessa en suosittele kellekään, mutta en varsinkaan yksin matkustavalle enkä etenkään naiselle. 

"Pohjapiirros" ei ole kyllä yhtään mittakaavassa, oikeasti kaikki makkarit ovat saman kokoisia... :'D

Spämmään myös kuvia:

Huoneeni. Ja tietysti epäkäytännöllinen kokolattiamatto, koska Murica.

Huoneeni toinen puoli. Ovissa on samanlaiset lukot kuin hotelleissa ja avainkorttina toimii yliopiston opiskelijakortti eli "Wolf Card", sillä koulun logo ja tunnuseläin on susi.

Käytävä olohuoneeseen ja keittiöön.

Olohuone. Joulukuusi on kuulemma sisustuselementti, sillä täällä olisi tyhjää ilman sitä.

Keittiö.

En ikinä kyllästy Alaskan vuoriin! Olen ollut täällä nyt kuukauden ja olen yhä haltioissani aina, kun näen vuoren <3_<3 Tämän kuvan otin väliltä Alyeska-Seward.

Yövyttiin täkäläisten kavereideni kanssa yhden kaverini tuttavan mökissä Alyeskan hiihtokeskuksen lähellä ja aamulla herätessä oli pakko ikuistaa nämä upeat maisemat. Alyeska sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Anchoragesta etelään. Lunta on tullut talven aikana kehnosti, joten ihan kaikki rinteet eivät olleet auki, mutta laskettelu on aina kivaa.

Kuva Sewardin satamasta, noin 200 km päässä Anchoragesta etelään. Tuolla satamassa ui paljon villisaukkoja! <3 Itse asiassa sinisen veneen edessä oleva musta minimaalinen piste on yksi niistä.

Paikallien sarjiskauppa on myös aivan mahtava! Olen yrittänyt tilata Tomb Raider reboot -sarjiksia Suomeen, mutta postikulut ovat aina maksaneet enemmän kuin yhden lehden verran, joten voitte kuvitella, kuinka mielissäni olin, kun löysin niitä Bosco'sista! Muutama numero puuttui välistä, mutta etsin ne vielä jostain. Ostin myös Fablesin ensimmäisen albumin viimeisimmällä visiitilläni, koska rakastuin yli kaiken Telltale Gamesin Wolf Among Usiin, joka perustuu Fables-sarjakuviin. En voi sanoa muuta, kuin että jo ykkösosa koukutti ja lujaa.

Vesiputous Sewardissa.

Downtown Anchorage. Tärähtänyt kuva, mutta KATSOKAA NOITA CHUGACH-VUORIA! En kestä.

Anchoragen keskustaa. Tässä kiteytyy amerikkalaisuuden ydin, koska kuvasta löytyy sekä Taco Bell että Mäkkäri... (MUTTA NUO VUORET!)

Oli pienoinen kulttuurishokin paikka, kun huomasin, että supermarketissa myydään aseita... "Hmm, mitä tarvitsenkaan tänään kaupasta? Maitoa, leipää... ai niin ja kivääri olisi kiva!". Tuo pinkki olisi kyllä aika kovis.

... Mutta yliopiston alueelle ei sentään saa tuoda aseita! Jotain järkeä sentään Alaskan uskomattomissa aselaissakin.

Ja lopuksi: cityhirvi! Suomalaisena minua aluksi vähän nauratti tieto siitä, että paikallisille opetetaan jo peruskoulussa, mitä täytyy tehdä, kun törmää hirveen, mutta Anchoragen alueella (ja tämä on kuitenkin liki 300 000 asukkaan kaupunki eli Tamperetta isompi, mutta Helsinkiä pienempi kylä siis kyseessä) voi talvisin olla jopa tuhat hirveä ja toisin kuin ujot suomalaisserkkunsa, ne todellakin tunkevat ihmisten läheisyyteen. Menin asuntolan takaovesta pihalle ottamaan kuvia valokuvauskurssia varten ja tämä leidi taleerasi kymmenen metrin päässä. Kun kerroin tästä professorilleni, hän selitti, että Pohjois-Amerikassa hirviä ei ole metsästetty niin raskaasti kuin Euroopassa, joten ne eivät pelkää ihmisiä ja ne voivat olla hyvinkin aggressiivisia, joten niistä täytyy aina pysytellä turvallisen välimatkan päässä. Harvoin ne kuulemma ihmisten kimppuun käyvät, mutta koirien kimppuun niitä hyökkää silloin tällöin.