Angstipostia Alaskasta

Mietin hetken, kehtaanko näin angstista sössötystä edes tänne survoa, mutta olkoon tämä tapa kertoa, että hei, oon hengissä ja onnellinen. Näyttääpä aika reippaasti siltä, että tuun tekemään Alaska-merkinnät aikamoisella viiveellä, sillä en yksinkertaisesti oikein malta tai ehdi piirtää niin paljon kuin haluaisin. Opinnot ja ihmiset syö paljon enemmän aikaa kuin etukäteen odotin. Olin liikuttunut, kun huomasin, että täällä käy yhä uskollisia lukijoita kurkkimassa, vaikka oon ollut maailman saamattomin päivittelyn suhteen, kiitos siitä! ;_; Toivottavasti tekstistä saa selvää, sillä osa on tehty kehnolla mustekynällä ja hopussa:

 

 

Okei, olipa dramaattisesti ilmaistu, "enää koskaan". Sanotaanko nyt vain, että syksy oli kenkkua aikaa ja oli vaikeaa olla positiivinen.

 

Kolme kuukautta takana, enää yksi jäljellä. En oo vielä valmis! Tuntuu, että tavallaan oon ollut täällä tosi vähän aikaa, mutta toisaalta moni asia on ehtinyt muuttua. Ja selvennyksenä: en tarkoita, etten arvostaisi perhettäni ja kavereitani koto-Suomessa - yleisesti ottaen uusi ympäristö on vaan tehnyt mulle hyvää. Erosin muuten myös Tuukasta tammikuussa, en oikein osannut ilmaista asiaa sarjiksena.

Lisäksi pari fiilistelykuvaa:

Oon yhä niin rakastunut näihin vuoriin <3__<3 Kuva Anchoragesta, kaupungin ulkopuolelta.

Meiän takapihalla chillaili yhtenä aamuna aika swag hirvi. Se ihan selvästi posetti, kun menin kuvaamaan sitä. Ilmeisesti tämä on ylivuotinen yksilö, johon oon törmännyt yliopiston kampuksella jo kolmesti viime aikoina. Edellisenä päivänä se hiippaili meiän asuntolan edessä, kun tultiin illalla baarista kotia. Alan epäillä, että sillä on jokin kiero suunnitelma.

Anchorage vuorilta käsin. Keskusta korkeine rakennuksineen tuntuu aina niin suurelta, mutta kaukaa katsottuna se on niin pieni.