sunnuntai 8. marraskuuta 2015

FailRail, osa 1: Italia

Syyskuun 1. päivä lensimme Ingan kanssa Roomaan, josta alkoi 25 päivän reilireissumme. Postaan reilimerkinnät osissa, sillä en ole vieläkään oppinut tiivistämisen jaloa taitoa. Tämäkin on pitkä ja sekava sepustus.

***


Kuten ehkä huomaatte, niin Inga teki tähän sivuun pari omaa lisäystään.'
'




 ***

 Ingan näkemys:
***

Ylipäänsä kaikissa Euroopan kaupungeissa, jossa kävimme, vuffet kulkivat nätisti vapaina omistajiensa perässä.
Tunnelmakuva viimeisestä Rooma-illasta.
***

Firenze oli yksi suosikkejani koko reilillä, mutta piirsin sieltä vain tämän yhden sivun. Yritän paikata sitä muutamalla kuvalla:

Näkymä kaupungin keskustaan jonkin matkan päässä olevasta linnakkeesta kuvattuna. Huomatkaa Duomon katedraali, se oli mahtavan näköinen! Iski kauhea hinku pelata Assassin's Creed II uusiksi Firenzessä käppäilessä.
Ahdistava tilataideteos samaisessa linnakkeessa. Siellä oli kaikkialla tällaisia lojuvia ihmispatsaita.
Söpö portti.
Keskustassa oleva silta yöllä.
***

Sitten uskomattoman pitkä sepustus 30 tunnistamme Venetsiassa:

Hupsan, sen saaren nimi on muuten Giudecca eikä Giuderra. Piirsin tätä rautatieaseman portailla enkä älynnyt tarkistaa.








(Ihan vain huomautuksena, että Inga antoi luvan kertoa kaikesta.)











Olin hädässä siksi, että uloskirjautumisesta myöhästyessä hostelli voi veloittaa extraa, mutta eniten siksi, että me oltiin maksettu 4 euron aamiainen ETUKÄTEEN! Ei saa heittää hukkaan maksettua aamiaista.



Ei valitettavasti tajuttu vaihtaa yhteystietoja Texasin kanssa, joten en tiedä, miten hänen loppureissunsa sujui. Oltiin vähän huolissaan siitä, sillä se oli ensimmäisellä ulkomaan reissullaan ja muun muassa vetänyt ensimmäiset kännit muutamaa päivää ennen Venetsiaan tuloaan Saksassa. Jossa sielläkin jotkut randomit oli joutuneet raahaamaan sen majapaikkaansa. Toivottavasti hällä on kaikki hyvin.
Jokunen kuva Venetsiasta:

Inga yöllä meidän hostellisaaren laiturilla. Horisontissa siis pääsaari.





Krapulasta selvittyämme ehdimme viettää vielä päivän Venetsiassa, jonka jälkeen suuntasimme yöjunalla kohti Itävaltaa ja Wieniä, josta enemmän seuraavassa postauksessa. Venetsia oli kaunis, mutta näistä kuvista ei käy ilmi, kuinka jumalaton turistirysä se oli. Varsinkin keskustan vellovassa turistimassassa oli tuskallista yrittää edes kävellä. Myös vesibussit olivat päiväsaikaan aika klaustrofobinen kokemus, kun veneiden kannen alle pakkautui täyslastillinen ihmisiä.

13 kommenttia:

  1. En kestä miten hauska postaus :DD onneks ootte hengissä, kuumottavia tommoset yölliset seikkailut missä lie asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tilanne oli kyllä surkuhupaisuuden huipentuma... :--D En tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta näin jälkikäteen ainoastaan huvittaa. Onneksi sieltä selvittiin ilman suurempia kolhuja.

      Poista
  2. Herrajukeli mikä Venetsia-seikkailu! Tyylillä sormet syyhyten kolusin merkinnän loppuun. :D Mäkin olen upeassa Venetsiassa pari kertaa visitoinut, en tosin ihan yhtä värikkäissä merkeissä, hehe. Odottelen innolla reissulle jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sen jaksoi lukea! Mitä useamman sivun Venetsiasta piirsin, sitä enemmän alkoi tuntua, että jaksaakohan tätä kännisekoilua kukaan muu kuin mie tai Inga lukea loppuun asti :D Venetsiassa olisi kyllä kiva käydä joskus uusiksi, josko sitten vaikka ehtisi niille lähisaarille (Murano jne). Meillä oli alun perin tarkoitus olla Venetsiassa useampi yö, mutta kun nuo majapaikat osoittautuivat niin kalliiksi, ettei budjetti antanut periksi. Tuo 24e hostelli oli toki halpa, mutta sekin oli jokin tarjous ja normaalisti nekin veloittaa yli 40e yöltä.

      Poista
  3. Haha, ihana päivitys! Ja minäkin haluan Italiaan! FIRENZE :(
    Parasta oli kyllä suihku-Inga, hyvä että se pitää matkustellessakin sipsimuijien mainetta yllä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin Firenze oli suurin syy haluta Italiaan :'D Eziooo! Ja sipsit pelastavat illan kuin illan. Oltiin kyllä molemmat melko sipsimuijia koko reili. Liian helppoa naposteltavaa junassa, haha.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Aww! Lämmitti kovasti mieltä tämä kommentti <3

      Poista
  5. Oi, sinäkin käynyt Italiassa! Minäkin pakkasin ystävän kanssa rinkat ja suunnattiin Italiaan kesäkuussa. Nähtiin Rooma, Firenze, Torinon lähellä sijaitseva Aglie, sekä hyvin pikaisesti Venetsia. Kova ikävä jäi, sillä rakastan sitä maata ja kieltä yli kaiken! Onneksi pian ikävä helpottaa, sillä 7.1.2016 muutan Milanoon au pair hommiin! Jännää :D

    TRAd Atliksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TRAd! <3 Kuinka kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa, varsinkin kun Atlantis on nykyään niin kuollut (eikä siellä itsekään ole tullut oikein pörrättyä viime aikoina). Ja vau, au pairiksi! Oon kyllä kateellinen, toivottavasti sulla on mahtava reissu :3 Itselläni tämä oli ensimmäinen kerta Italiassa, mutta kovasti haluaisin kyllä nähdä muitakin paikkoja Rooman, Firenzen ja Venetsian lisäksi (ja Firenzeen haluaisin uudestaan). Milano meillä oli alun perin reilisuunnitelmassa, mutta lopulta vaihdettiin se koukkaukseen Itävallassa Wienissä. Itse olen aina ollut enemmän Espanjaan kuin Italiaan päin ja en ole italian kieltä uskaltanut opetella, kun pelkään sen menevän sekaisin espanjan kanssa, mutta Italiasta jäi kyllä hyvä fiilis yleisesti ottaen. Tosin en enää ikinä halua mennä italiaiseen postiin, jäi sen verran traumat tehottomista virkailijoista ja jonottamisesta parin postimerkin vuoksi... :'D Hulluna onnea au pair-hommiin!

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä! Heh, joo, melko hiljaista siellä on viime aikoina ollut :D Itse käyn silloin tällöin tsekkailemassa, onko tullut mitään uutta :)
      Joo, kovasti itsekin toivon, että reissu onnistuu! Minullekaan ei ole Milano muutoin tuttu kuin että vaihdoimme siellä junaa^^
      Minäkin aion suunnata auppariaikana takaisin Firenzeen (Ezioo <33) Sitten tietty tuttujen paikkojen lisäksi myös uusiin paikkoihin! Me poikettiin Agliéssa, koska yksi minun ja ystäväni lempisarjoista kuvattiin siellä eräässä linnassa. Oli pakko päästä käymään siellä!
      Itse en espanjaa osaa, mutta italiaa jonkin verran :) ja luultavasti opin pian lisää!

      En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan suuren haaveeni ensi kuussa! Nimittäin osallistumaan Venetsian karnevaaleihin! Syytän tästä haaveesta osaksi kaikkia leffoja, joissa Venetsian karnevaalit on esiintynyt, sekä tietty AC2:sta :DD Toivottavasti löytyisi joku kohtuuhintainen pukuvuokraamo, josta saisi jonkun kivan asun... <3

      Poista
    3. Se tulee varmasti olemaan hieno seikkailu! :3 Ja se on juuri parasta, jos pääsee matkustaessa vierailemaan paikoissa, joissa esmes itselle tärkeitä elokuvia on kuvattu tai jonne lempikirjan tapahtumat sijoittuvat... tai tietysti jonkun mahtavan pelin tapahtumat, kuten Assassin's Creed II:n tai Tomb Raiderin (muistelin TR kakkosta kovasti Venetsiassa ja Chroniclesia Roomassa). Ja eih, olen superkateellinen Venetsian karnevaaleista! Pääsisipä sinne joskus itsekin. Nauti hulluna ja toivottavasti löydät kivan puvun :3

      Poista
    4. Jep!^^
      En malta odottaa karnevaaleja! Nyt olen siis jo Italiassa ja täytyy sanoa, että taitaa tulla aivan mahtava auppariaika! Mun hostperhe on ihan huippu! <3

      Poista